Chat-ikkunat verkkosivuilla

Nykyään melkeinpä kaikilla yrityksillä on toimintaa internetissä. On verkkokauppoja, nettipankkeja ja muun muassa vero-asiansakin voi hoitaa verkkopalvelua käyttämällä. Yleensä nämä tavat vain helpottavat asiointia eri virastojen ja yritysten kanssa, koska kotoa ei tarvitse poistua, eikä ole sidottu tiettyihin aukioloaikoihin. Mutta entä kun apua ongelmaan ei löydykään verkkosivun kautta?Jos ongelman ratkaisu ei onnistu verkkosivuston kautta itsenäisesti, löytyy sivulta kuitenkin yhteystiedot, jotta voi esimerkiksi soittaa asiakaspalveluun. Asiakaspalvelussa osataan yleensä ratkaista ongelma tai kertoa kuinka asiassa tulee edetä. Siksi asiakaspalveluun saa yhteyden nykyään usein myös chat-ikkunan kautta. Chat-ikkunassa voit keskustella asiakaspalveluhenkilön kanssa ongelmastasi tai saada apua esimerkiksi matkan varaamiseen.Chat-palvelu, varsinkin jos se on laajasti auki, antaa yrityksen asiakaspalvelusta hyvän kuvan. Usein myös sen avulla voi mitata muun muassa kävijämääriä, joten yrityksen näkökulmasta se parantaa paitsi asiakaskokemusta, myös mitattavuutta. Chat-ikkunoiden hinnat vaihtelevat laajasti, mutta niistä on saatavilla myös ilmaisia versioita, joten jokainen harrastelijakin voi periaatteessa hankkia tämän palvelun sivulleen.Chat-ikkuna on helppokäyttöinen, sillä se aukeaa saman tien kun sivustolle saapuu. On myös olemassa chat-palveluja, jotka sivuston käyttäjän tulee etsiä itse. Mutta näitä ei voida ehkä lukea chat-ikkunoiksi, vaan enemmänkin chat-palveluiksi.Usein asiakaspalvelu tekee, asiakkaan sivustolle saapuessa, aloitteen keskusteluun melkein saman tien. Asiakasta voidaan tervehtiä ja kysyä, tarvitsisiko hän apua. Aivan samalla lailla kuin esimerkiksi fyysiseen kauppaan saapuessakin. On toki myös sivustoja, joissa asiakas saa tehdä itse aloitteen apua tarvitessaan. Sen, kumpi tavoista on parempi, saa tietysti jokainen asiakas päättää itse.