Anne Rossi-Horto näytti ihmisille jotain, mistä he eivät pidä. Hänen kauhukurssinsa on saanut aikaan kauhureaktioiden vyöryn ja viimeksi myös uhkaavaa palauteta vetäjälle itselleen. Kurssilla yhdeksäsluokkalaiset (n. 16-vuotiaat, eli 2 vuotta ennen asevelvollisuus- ja täysi-ikäisyyttä) nuoret askartelivat aiheesta "jotain kauheaa on tapahtunut" ja materiaalina oli kierrätyskeskuksesta haettuja pehmoleluja. Tehtävänannon pohjalta nuoret päätyivät leikkelemaan leluja väkivallan uhreiksi ja vanhemmat kritisoimaan kurssia "sairaaksi". Eräs kommentoija esittää, että "seuraava aste onkin sitten jo kouluammuskelu" ja eräs toinen, että "Huomenna olemme pyytämässä rauhanturvajoukkoja itsellemme".

Onneksi toimittajat eivät olleet kuvaamassa niitä leikkejä, joita meidän lapsuudessamme leikittiin. Lapsuudessani piirustusten suosikkiaihe oli sota, eivät halinallet. Paras kaverini on hakkasi minut puisella "miekalla" niin monta kertaa mustelmille ja vielä pahempi kohtalo kohtasi kaikkia niitä "vihollisia", joita rakensimme esimerkiksi lumesta.

Voi tietysti olla, että jotkut olivat kilttejä lapsia, eivätkä leikkineet lapsuudessaan rajuja leikkejä, tai sitten ovat aikuisiksi tultuaan ne unohtaneet. Sen jälkeen on helppo kömpelöllä psykologialla lukea suoraan lasten leikkejä yksi yhteen heidän hyvin- tai pahoinvoinnistaan tai mahdollisuudesta, että sotaleikkejä leikkivä lapsi automaattisesti tulee jonain päivänä kouluun puoliautomaattiaseen kanssa ja lyijyttää kymmenisen oppilastoveriaan. Pelkäänpä, että monet ammattikasvattajatkin oppivat tulkitsemaan piirustuksia kuin rorschachin musteläiskiä (joita niitäkään ei pitäisi lukea yksi yhteen), eli negatiivisiksi tulkittavat kuvat voidaan tulkita

Josta tuli mieleeni tapaus kolmannelta luokalta, jolloin opettaja antoi kotiläksyksi tehtävän kirjoittaa kauhutarina. Opettaja ei ehkä tiennyt mitä pyysi, koska kirjoittamani (varsin parodisen) tarinan perusteella hän lähetti kotiini kirjeen, jossa oli huolestunut mielenterveydestäni.

Taustalla on varmasti monia eri syitä. Ilmeisen varmasti on aikuisten tarve idealisoida lapsuutta. Kun aikuisten maailma on kova ja kylmä, tulee tarve elätellä uskomuksia viattomasta lapsuudesta. Itse väittäisin, että leikkeleminen on ensimmäinen asia, minkä 9-luokkalainen poika keksii pehmoeläimelle tehdä. Jos jollekin vanhemmalle tämä tulee yllätyksenä, niin suosittelen tutustumista lapsienne sielunelämään. Lapsi on monille tyhjä taulu, johon voi projisoida omat turhautumisensa ja rikkoituneet ihanteet. Parhaiten se onnistuu unohtamalla oma lapsuus, olemalla tutustumatta omaan lapseensa ja elättelemällä vaaleanpunasävyisiä "ei meidän Ville-Petteri"- kuvitelmia lasten arjesta. Jos vanhemmat ovat oikeasti niin pihalla lastensa elämästä kuin mitä HS:n keskusteluista käy ilmi, niin vaikuttaa huolestuttavalta.

Toinen syy lienee jonkinlainen nykyaikaan liittyvä fyysisyyden pelko. Fyysinen väkivalta on tuomittavaa, kuten oikein on, mutta samaan aikaan henkinen väkivalta on yhteiskunnassamme hyväksyttyä, jopa ihannoitua. Henkistä väkivaltaa ei edes pidetä väkivaltana, vaan jopa pehmeänä vaihtoehtona fyysiselle väkivallalle, se on normaalia nykyihmisen elämään kuuluvaa joka vain on kestettävä. Henkisen väkivallan käyttäjä on älykäs ja nokkela. Fyysinen väkivalta taas on jotain, jota ei tulisi edes esittää.

(Fyysisen väkivällan lisäksi myös sen vastakohta on tuomittavaa. Fyysinen koskeminen hyväilytarkoituksessa on myös epäilyttävää suomalaisessa kulttuurissa, täällä poskisuudelma ei kuulu avioliiton ulkopuolelle. Ylipäätään fyysisyys on tabu. Alastoman ruumiin esittämistä säätelevät nykyisin tarkemmat normit kuin kaksinaismoraalisena pidettynä viktoriaanisena aikana: ruumiistaan tiettyjä, tarkoin määriteltyjä osia saavat paljastaa vain tietyt mitat omaavat missit ja mallit. Keskustelussa pehmoeläinten "hyväily" on noussut jatkuvasti esiin, mutta jos vetäjä olisi käskenyt laittaa pehmolelut rakastelemaan keskenään, olisi kohu ollut nykyistäkin suurempi.)

Kun fyysisyys pilkahtaa jostain normatiivisen esittämisen raosta esiin, aiheuttaa se shokin. Vanhempien vihan, välinpitämättömyyden, turhautuneisuuden ja pahantahtoisuuden ilmapiiri ei sen sijaan ole millään tapaa ongelma. En tietenkään tarkoita, että väkivalta missään muodossa olisi hyväksyttävää. Ihmettelen vain sitä reaktiota, jonka fyysisen väkivallan esittäminen (huom. esittäminen) elottomiin (huom. elottomiin) pehmoleluihin kohdistamisesta synnyttää.

Väkivallan ja agression esittäminen on tuomittavampaa kuin näiden asioiden tekeminen. Jokapäiväisessä elämässämme kohtaamme hiljaista vihaa ja patoutunutta agressiota, mutta silti tietokonepelien ja elokuvien väkivallan esittäminen puhuttaa enemmän. Pauli-Aalto Setälä tekee jeesustelun suomenennätyksen kritisoimalla taidekasvatuksen kauhukurssia samaan aikaan kun hänen edustamansa Iltalehti mässäilee todellisten tapahtumien kauhuefekteillä.

Edellisiä teesejä tukee myös uutinen, jonka mukaan Rossi-Horto on saanut uhkailuja kurssin tiimoilta ja hän on joutunut vaihtamaan puhelinnmumeronsa saaliseksi. Eli elottomaan olentoon kohdistuva fyysinen väkivalta on tuomittavampaa kuin elolliseen olentoon kohdistuva henkinen väkivalta. Eräs nainen oli tullut raivoamaan itse kurssille, Rossi-Horto kuvasi tapahtumaa "pelottavaksi".

Ja tietenkin oikeiden eläinten tappaminen ja syöminen on oikein (kunhan lapsille ei kerrota, mistä possunpaisti tulee), mutta leikkieläimien paloittelu on väärin.

Ja se, että 16-vuotias ei kykene ymmärtämään suhdettaan pehmoeläimien "tappamiseen" ei tietenkään tarkoita, että hän ei olisi kypsä tekemään päätöstä oikeiden ihmisten tappamisesta. Vuoden päästä puolella näistäkin nuorista on edessä kutsunnat, jolloin on tehtävä päätös sivarin ja intin välillä. Toivottavasti näille nuorille ei kuitenkaan intissä opeteta pehmoeläinten tappamista.

Noh, kenties pahoinpidellyt pehmohahmot voivat saada elinsiirron Sarah Illenbergerin kokoelmista.

Perussuomalaiset saivat vaalivoiton mikä sai professori Martikaisenkin toteamaan, että "oikeistopopulismi rantautui Suomeen". Etenkin Helsingin Sanomat uutisoi näyttävästi ja huolestuneesti tiettyjen "maahanmuuttokriittisten" edustajien äänien haravoimisesta.

Nämä maahanmuuttopolitiikan arvostelijoina profiloituneet ovat toimineet etenkin Internetissä (osoittain muiden kanavien puuttumisen vuoksi) ja kritisoineet etenkin ns. "suvaitsevaistoa" maahanmuuton ongelmien hyssyttelystä. Tämä "suvaitsevaisto", myös "vihervasemmistoksikin" nimetty ryhmä on vallankahvassa roikkuva "multikulttuurisuutta" ajava salaliitto, joka muunmuassa omistaa valtamedian ja maahanmuuttajia hyysäämällä aiheuttaa vähintään suurimman osan Suomen ongelmista, ja mahdollisesti koko länsimaisen sivilisaation tuhon.

Vaikka "suvaitsevaisto" ei olekaan sellainen, kuin "maahanmuuttokriitikot" haluavat olkinukkeleikeissään esittää, niin useinkin "suvaitsevaisto" on itse syypää niihin moniin sammakoihin, joita sen edustajat ovat suustaan päästäneet. Tästä esimerkkinä vaikka Pär Stenbäckin ehdotus, että maahanmuuttajille opetettaisiin ruotsia suomen sijasta, koska se on helpompi oppia. (Sivuseikka sinänsä on se, että monet kelpoisuusvaatimukset edellyttävät molempien kotimaisten osaamista, joten maahanmuuttajan pitää opiskella kaksi kieltä voidakseen työskennellä virassa.)

Pienten möläytysten sijasta pahin suvaitsevaiston (kyllästyin kirjoittamaan lainausmerkkejä) harhalaukaus omaan nilkkaan on naiivi käsitys maahanmuuttaijsta. Tämä konkretisoitui esimerkiksi viime eduskuntavaalien aikaan, kun puhuttiin maahanmuuttajaehdokkaista. Huolimatta siitä, että Zahra Abdulla oli varmasti ensimmäinen mustaihoinen ja muslimi (ja paljon muuta) kansanedustajaehdokas ja melkein kansanedustaja, mutta ensimmäinen maahanmuuttajaehdokas hän ei ollut. Esimerkiksi kansanedustajat kuten Jutta Zilliacus ja Hella Wuolijoki olivat taustaltaan virolaisia.

Joistain syystä kuitenkin maahanmuuttaja assosioituu johonkin lähinaapuria eksoottisempaan. Kertokaapa rehellisesti, mitä ajatuksia sana "maahanmuuttaja" herättää? Millaisen habituksen omaava henkilö kävelee mielikuvitteellista katua teitä vastaan tämän nimityksen alla? Väittäisin, että ensimmäinen mentaalinen kuva maahanmuuttajasta on tummaihoinen tai ainakin suomalaista pigmenttiä tummempi. Alkuperämaa on jossain Lähi-idän tuntumassa, naisilla on burkhat ja miehet ovat töissä kebab-ravintolassa. Joskus maahanmuuttaja voi olla kotoisin myös kauko-Aasiasta. Uskonnoltaan maahanmuuttaja on muslimi ja häntä loukkaavat pilakuvat Muhammedista ja sianlihan syönti.

Maahanmuuttaja on lapsenomainen, hieman kuin taannoinen Spr:n mainos, jossa isosilmäinen afrikkalaislapsi resuisissa vaatteissa sanoi kiitos. Kaikki maahanmuuttajat ovat ystäviä keskenään ja he kaikki haluaisivat olla kaikkien suomalaisten kavereita, mutta rasistiset suomalaiset eivät halua olla suomalaisten kavereita. Maahanmuuttaja on väärinymmärretty, rasismin uhri. Maahanmuuttajilla ei voi olla rasistisia asenteita toisia maahanmuuttajia kohtaan.

Jo pelkästään sen tilastotiedon, että suurin osa maahanmuuttajista on eurooppaalaista alkuperää pitäisi osoittaa tämä myytti vääräksi.

Sterotypiat ovat rasismin polttoainetta. On siis oireellista, että myös "suvaitsevaisto" ylläpitää stereotyyppistä kuvaa maahanmuuttajista. Toki stereotypiat ovat välttämättömiä ja positiivinen stereotypiakin on parempi kuin negatiivinen. Silti pitkällä tähtäimellä naiivien käsitysten vaaliminen kostautuu.

Vielä tänäkin päivänä maahanmuuttokeskusteluissa menevät somasti sekaisin pakolainen, siirtolainen, paluumuuttaja, turisti ja turvapaikanhakija. Tämä on tunnettu tosiasia ollut jo aikoja, mutta en ole silti vielä nähnyt tyydyttävää esitystä, jossa nämä väärinkäsitykset olisi oikaistu.

Mikä se on se kulttuuri?

Monet vanhan koulukunnan "rasistien" ajatuksista on siirtynyt "rodusta" "kulttuuriin". Kyseessä on asenne, jonka mukaan "me" olemme normaaleja, mutta muilla on "kulttuuri". Tätä kulttuuria voimme käydä katsomassa lomamatkoilla tai ihmetellä dokumenteista. Me taas olemme sivistyneen modernisoituneita ja kulttuuri on osa jotain savupirttien ajasta kumpuavaa, joka otetaan esiin juhlapäivinä. Meille kulttuuri on pyrähdys pois arjesta, heille kulttuuri on jotain, joka pakottaa heidät toimimaan tietyllä tavalla.

Esimerkiksi kunniamurhat kuuluvat tiettyihin kulttuureihin, koska niissä tapahtuu kunniamurhia. Jostain syystä kuitenkaan saman analogian mukaisesti kouluammuskelut eivät kuulu suomalaiseen kulttuuriin, vaikka niitä onkin tapahtunut Suomessa tiuhaan viime aikoina.

Jotenkin ymmärrän paremmin, jos maahanmuuttokriitikot käyttävät sanaa "kulttuuri" tarkoitushakuisesti, mutta hämmästyttävää on se, että myös suvaitsevaisto itse tuntuu käyttävän kulttuuri-sanaa täysin samassa deterministessä merkityksessä. Huolimatta siitä, että suvaitsevaisissa on huomattavan paljon humanisteja, joiden luulisi ymmärtävän paremmin. Esimerkiksi (poikien) ympärileikkaus tuntuu olevan asia, jota on mahdotonta kritisoida, koska se kuuluu toiseen kulttuuriin. Koska tämän kulttuurin edustajien täytyy pakonomaisesti toimia kulttuurin pakottamalla tavalla, emme voi kritisoida vaan ainoastaan "ymmärtää" (mitä ikinä se sitten tarkoittaakaan). Siksi ympärileikkauskin tulee Suomessa hyväksyä, koska ympärileikkauksia tehtäisiin kiellosta huolimatta.

Tällainen essentialismi tiettyä alkuperää olevista ihmisistä "kulttuurisina robotteina" on rasistinen, käytettiin sitä sitten ymmärtämiseen tai selittämiseen. Esimerkiksi ympärileikkaus ei ole mikään kulttuurin tuottama pakko vaan tarpeetonta pikkulasten rääkkäämistä. Yksilöllä on vapaus valita kulttuurista huolimatta, leikkeleekö pippeleitä vai ei. Tiettyyn kulttuuriin kuuluminen ei tee kenestäkään ihmisestä automaattisesti pahaa, mutta sen ei pitäisi olla myöskään este ajatella omilla aivoillaan.

Naisten asema tietyissä "kulttuureissa" taas on niin monitahoinen asia, etten mene siihen nyt. Harmittavan vähän kuitenkin Suomessa puhutaan esimerkiksi maahanmuuttajatyttöjen koulunkäynnistä.

Jos haluamme, että maahanmuuttajat ovat osa suomalaista yhteiskuntaa meidän tulee myös kritisoida maahanmuuttajia. Ja yhtälaillla tunnustaa, että suomalaisessakin kulttuurissa on paljon epäkohtia. Ja että kummassakaan tapauksessa on olemassa yksilönvapaus ja vastuu.

Itte oot __________(syötä tähän loukkaava attribuutti)

Suurin ongelma on lopulta se, että kumpikaan osapuoli ei suostu antamaan periksi. Vaikka vastapuoli argumentoisi kuinka asiansa järkisyillä, omista kannoista ei tingitä. Esimerkkinä Vihreiden jokin aika tekemä ehdotus, että työhakemuksen voisi jättää nimettömänä, jolloin hakemuksessa painaisi enemmän itse CV kuin nimestä paljastuva alkuperä. Helsingin sanomien kommenteissa ehdotus ymmärrettiin tahallaan totaalisen väärin vain siitä syystä, että se oli Vihreiden ehdotus ja parantaisi maahanmuuttajien asemaa.

Kun tässä taannoin luin uutisen Kaisaniemen puiston joukkoraiskauksesta, rukoilin agnostikoiden jumalaa, etteivät tekijät olisi olleet tummaihoisia. No, olivat ne. Korkeat rikostilastot maahanmuuttajien ja etenkin tiettyjen etnisten ryhmien keskuudessa ovat ongelma, jota ei voi ohittaa. OIi tässä kyse kulttuurista tai ei, maahanmuuttoideologiassa on jotain vikaa.

Molemmat puolet tuntevat olevansa valtavirtaa vastaaan kamppaileva vähemmistö, joka on oikealla asialla. On totta, että Suomessa on edelleen paljon rasismia ja maahanmuuttajien asema on monin paikoin valtaväestoä huonompi. Mutta totta on myös, että Suomessa on vallalla hyssyttelevä mukasuvaitseva ilmapiiri. Virallinen Suomi ja valtamedia varoo ottamasta kantaa mihinkään maahanmuuttoon liittyviin ongelmiin, koska Suomeen tarvitaan lisää halpatyövoimaa tekemään töitä, jotka eivät suomalaisille kelpaa. Suomen taloudella on kaksi vaihtoehtoa: viedä työpaikat halvempiin maihin tai tuoda Suomeen väestöä, joka pidetään sellaisissa oloissa, että se ottaa vastaan mitä tahansa työtä. Sinänsä hyvää tarkoittava "vihervasemmisto" tekee samaan aikaan karhunpalveluksen itselleen ja toimii vielä maahanmuuttokriitikoiden maalitauluna.

Maahanmuuttokriitikot vaativat ns. mäenpääläisen maksiimin mukaan "maassa maan tavalla tai maasta pois", mikä sinänsä on vielä jotenkin ymmärrettävissä, mutta käytännössä moni maahanmuuttokriitikko ei edes halua maahanmuuttajien integroituvan suomalaiseen yhteiskuntaan. Ei ole kovin uskottavaa sanoa "en ole rasisti eikä minulla ole mitään maahanmuuttajia vastaan" ja välissä henkeä vetämättä kutsua maahanmuuttajia "lantamajoissa asuviksi apinoiksi". Maahanmuuttokriitikot väittävät kritisoivansa maahanmuuttopolitiikkaa, eivät maahanmuuttajia sinänsä. Tämä retorinen kikkailu olisi uskottavampaa, jos maahanmuuttokriitikot eläisivät kuten opettavat ja esimerkiksi hankkisivat ystäviä maahanmuuttajista, jotka "elävät maassa maan tavalla" (mitä ikinä se sitten tarkoittaakaan). Tosin eipä sillä, että suvaistovaisillakaan olisi keskimäärin kovin montaa eksoottista ystävää.

Viime perjantaisen Helsingin kirjamessujen paneelikeskustelun perusteella ainakin Olli Löytty tuntui ymmärtävän mistä on kyse (valitettavasti hän puhui vain vartin, kun Hannu Taanilan piti päästä kertomaan puujalkavitsejä). Hänen mukaansa suvaitsevaiston "kaikille kivaa"-retoriikka ei toimi, koska se perustuu porkkanaan, joka ei maahanmuuttokriittisille maistu. Monimuotoisuus ja -arvoisuus eivät ole heille mikään tavoiteltava tila. He ovat pääasiassa keskiluokkaa, joka haluaa käydä töissä ja asua lähiöissä, joissa ei törmää yllätyksiin. Ohessa Hesarin artikkeli kirjasta. En tiedä nollaako HS kommentit tietyn ajan jälkeen, mutta tämä lienee ainoa näkemäni maahanmuuttoaiheinen artikkeli, jossa ei ole ollenkaan kommentteja. Kenties maltillisuus ei herätä tässä aiheessa intohimoja.

Lopuksi

En ole järin optimistinen. Olen pidättäytynyt kommentoimasta tätä keskustelua, koska järjen ääni on siinä niin harvinainen. Jos et ole puolesta tai vastaan, olet kaikkia vastaan. Toiset vihaavat ja toiset vihaavat vihaajia. En usko kummankaan osapuolen olevan valmis maltillisuuteen, komporomisseihin tai kuulemaan toisen osapuolen argumentteja. Tämä tulee nostamaan Perussuomalaisten kannatuksen pilviin.

Koska blogin kommentointi on kiinni lapsipornospammin vuoksi, kommentit voi lähettää gmail.com-osoitteeseen jmkark. Kommentin julkaisuun vaikuttaa positiviisisesti rehellinen omalla nimellä esiintyminen ja asiassa pysyminen, negatiivisesti vaikuttaa seppolehtoilu, lapsellinen inttäminen ja naama punaisena vaahtoaminen. Koska minun aikani on kokopäivätyöstä ja kokopäiväopiskelun vuoksi rajallinen, en lupaa vastausta viesteihin.

Digitodayn ja Hesarin keskusteluita lukiessaan tulee suorastaan tippa silmään, kun keskustelijat kilvan päivittelevät, millainen sananvapauden sankari ja vapaan yhteiskunnan marttyyri on vaiennettu, kun Seppo Lehto on viimein laitettu istumaan sitä kakkua, johon hän on mättänyt pikahiivaa jo vuosien ajan.

Keskusteluiden perusteella saisi sen kuvan, että Suomen ilkeä diktatuurikoneisto olisi sulkenut intellektuelli-toisinajattelijan vankilaan, vieläpä täysin väärin perustein. Pian on jo jokainen klisee käytetty kun ristiinnaulittu maahanmuuttokriitikko heiluu tuulessa ja Suomen stasi punoo oikeusmurhiaan lehtolapsien pään menoksi. Vanha Isä Aurinkoinen on noussut haudasta ja vaientaa suomalaista keskustelukulttuuria.

Okei, palataanpa nyt reaalimaailmaan.

Tuomio, 2 vuotta ja 4 kuukautta, on toki melko kova. Tähän kuitenkin lasketaan aikaisemmat ehdonalaiset tuomiot. Olisikohan Sepon kannattanut muistaa, että vaikka ehdonalainen onkin luonteeltaan varoitus, niin se on myös vakava varoitus. Jos ehdonalaisen aikana syyllistyy rikoksiin, niin tällöin myös ehdollisena annettu tuomio istutaan.

Lisäksi kyse ei ole pelkästään yksittäisistä kirjoituksista, vaan yksityisten henkilöiden pitkäaikaisesta vainosta. Painotan sanaa yksityinen, sillä julkisuuden henkilöillä ei nykyjournalismin aikana ole kunnian tai yksityisyydensuojaa. Uhreina on kuitenkin ollut sekä julkisuuden henkilöitä, kuten poliitikkoja, että kymmeniä, ellei satoja yksityisyydenhenkilöitä, naisia ja miehiä, eläviä ja edesmenneitä. En tiedä, mitä Lehto tekee työkseen, mutta roskamateriaalin määrästä päätellen hän on harrastanut toimintaa kokopäiväisesti vuosien ajan. Jo pelkästään blogisivuja on satoja, keskustelupalstoilla viestejä on varmasti tuhansia.

Sepiä on hyysätty ja taputeltu päähän jo vuosien ajan. Aina silloin tällöin lehtien pikku-uutisissa seikkailee "tamperelainen internetpersoona", joka tehtailee loukkausia poliitikoista, mutta on varottu yllyttämästä hullua ja antamasta liikaa huomiota. Pahimmista kolttosista, kuten väkivallanteoista ja kotirauhan häirinnästä, on langetettu vahingonkorvauksia, lähestymiskieltoja ja ehdollista. Niillä ei ole kuitenkaan ollut mitään vaikutusta. Paitsi päinvastaista. Nyt hän on sitten saanut huomiota kerrakseen, ja päässyt Jan Husiksi Jan Husin paikalle, kuten on aina toivonut.

Hullujen yllytyksestä puheenollen, on jotenkin turhauttavaa palata jälleen tähän aiheeseen. Mutta ilmeisesti on pakko, koska tyypillinen kommentti HS:n keskusteluissa on seuraava:

Kun virkakoneiston jäseniä itseään on loukattu, mitään sääliä ei tunneta eikä mikään rangaistus ole liikaa. Lukekaapa joskus huviksenne Solsenitsynin Vankileirien saaristo, niin saatte ihmetellä, miten mitättömistä teoista on voitu antaa 10 tai jopa 25 vuoden tuomioita.

Ehkä Seppo onkin Suomen Solsenitsyn?

Myös minä olen joutunut Sepon kohteeksi, joskin hyvin pienimuotoisesti. Kommentit olivat muistaakseni kuvan kera jossain keskustelupalstalla ja niissä minun nimiseni henkilö yhdistettiin ensimmäisessä persoonassa melko kieroutuneisiin sukupuolivietteihin. Viestit poistettiin kyseiseltä keskustelupalstalta, mutta ne olivat melko pitkään nähtävissä mm. Googlen hakutuloksissa minun nimelläni ensimmäisellä sivulla. Ei tästä sen enempää, itse suhtauduin asiaan lähinnä huumorilla. Muistaakseni lähetin Sepolle mainospaketin sivustoista, joilla sai katsella afrikkalaisten miesten välisiä hellyydenosoituksia, Seppoa hänen kirjotustensa perusteella aihe tuntui kiinnostavan.

Ymmärrän kuitenkin, että kaikki eivät suhtaudu asiaan näin kevyesti. Varsinkaan, jos törkykirjoittelua on jatkunut pidempään. Joku kehuu keskustelupalstalla, että:

Jos joku kirjoittelee allekirjoittaneesta epäilyttävää tekstiä nettiin - no hei, kyllä minun sanavarastostani löytyy niin karkeaa tavaraa että toisella puolella voi alkaa punastuttamaan.

Toivotan nimimerkille onnea valitsemallaan tiellä, mikäli aikoo ylittää Seppo Lehdon loanheiton määrässä ja laadussa. Moni vähemmän karkeatavaraisella sanavarastolla varustettu sen sijaan ei suhtaudu asiaan kevyesti, jos työnantaja, sukulainen, tuttava tai vaikkapa oma lapsi googlettaa asianomaisen nimellä, ja tulossivu on täynnä Sepon lähettämää saastaa kuvalla ja kotiosoitteella varustettuna. Tai mikäli tätä informaatiota lähetettäisiin sähköpostilla varsin kattavalla otannalla.

Itse en lähtisi --enkä lähtenytkään-- välttämättä tekemään rikosilmoitusta, mutta ymmärrän, jos joku muu sadoista uhreista tekee. On helppo hymistellä sananvapaus-diipadaapa, kuka tahansa voi kirjoittaa sinusta mitä tahansa tai levittää sinusta huhua netissä, että olet pedofiili, etkä voi tehdä asialle mitään, koska onhan toki kaikilla vapaus loukata toisia miten alatyylisesti tahansa. Täytyy vain oppia sietämään ja suvaitsemaan ja muistaa selitellä kysyttäessä, että heh-heh, ei se muuten ole minun blogini, vaikka siinä niin sanotaankin.

Kaikilla ei ole ehkä halua lähteä näiden Seppojan kanssa paskanheittokilpasille, eikä välttämättä teflonpinnoitetta, johon ei lika tartu. Ei ole harvinaista, että pitkään jatkunut nettikiusaaminen ja häiriköinti on johtanut jopa itsemurhaan. Uhrien joukossa on myös useita naisia, ja siitäkin huolimatta, että leimaudun konservatiiviksi, olen sitä mieltä ettei kenenkään naisen pitäisi joutua Sepon häirinnän kohteeksi.

Jos portsari poistaa ravitsemusliikkeestä häiriköivän juopon, joka haastaa riitaa ja huorittelee paikalla olevia naisia, niin loukataanko silloin tämän sanavapautta?

Niinno, omalla tavallaan tietysti Seppo on huvittava kylähullu, maailmankylän raitilla törkeyksiä huuteleva elämäntapaidiootti. Tietysti on harmillista, että tämänkaltainen spontaani humoristi suljetaan linnaan, mutta liika on liikaa. Ainakaan minä en näe, että tämä olisi voinut päättyä millään muulla tavalla. Ongelma tässä on lähinnä se, että yhdyssanat kuten "oikeusmurha" ja "sanavapaus" nousevat esiin kerta toisensa jälkeen. Sekä oikeusvaltiota, että sanavapautta kannattavana näen kyllä hiukan ongelmallisena, että juuri Seppo Lehdosta tehtäisiin sananvapauden kirkasotsainen maskotti. Jotain rajaa, hei.

Jos sen sijaan tämä "en ole rasisti, vaan maahanmuuttokriitikko"-jengi haluaa tehdä Seposta miehen, joka kärsi heidän syntiensä tähden ja uskalsi sanoa "neekeri", niin siitä vaan, pitäkää hyvänänne.

Ja jos tätä tuomiota verrataan muihin tuomioihin, niin kyllä, olen sitä mieltä, että esimerkiksi raiskauksista pitäisi saada isompia tuomioita. Tämän kaltaisista henkisistä raiskauksista ei kuitenkaan pitäisi päästä yhtään sen vähemmällä.

Noniin, ei tästä sen enempää. Seppo meni linnaan. Kellä tulee ikävä, käsi ylös.

No voi vittu teidän kanssanne.

Toimittaja Leena Hietanen on kirjoittanut WSOY:n Barrikadi-sarjassa julkaistun pamfletin "Viron kylmä sota", jossa hän kutsuu Viron vuonna 1944 tapahtunutta miehitystä myytiksi.

Hietasen pamfletti jatkaa Martti Turtolan kirjan aloittamaa keskustelua siitä, liittyikö Viro vapaaehtoisesti Neuvostoliittoon. Pamfletin sanoma on yksipuolisesti se, että Viro liittyi Neuvostoliittoon vapaaehtoisesti, miehitystä ei tapahtunut ja päin vastoin, Viro hyötyi Neuvostomiehityksestä. Hietasen mukaan miehitys on pelkkä myytti, jonka tarkoituksena on oikeuttaa Viron "apartheid-politiikka" ja "etninen puhdistus".

En tässä erittele, mitä virallinen historiankirjoitus kertoo vuosien 1939-45 yksityiskohdista tai Neuvostoliiton hirmuteoista, kiinnostuneille suosittelen vaikkapa teoksia Toivo Raun, Viron Historia (1989) tai Ants Oras, Viron kohtalon vuodet (1989). Edellinen on yleiskatsaus Viron historiaan, jälkimmäinen on jossain määrin poliittinen teos.

Omista taustoistani sen verran, että asuin Virossa vuosina 2003-2004. Olen opiskellut Turun yliopiston Viron kielen ja kulttuurin opetusohjelman yhtä kurssia lukuunottamatta läp ja kirjoitan tällä hetkellä artikkelikokoelmaa Viron kirjallisuudesta. Minulla on sympatioita virolaisia kohtaan, mutta minulla ei ole mitään erityistä venäläisiä vastaan. Sukujuureni isän puolelta ovat Vienan Karjalasta.

Kirjoitus koostuu pääosin Helsingin Sanomien verkkolehteen jättämistäni kommenteista, jatkettuna ja puhtaaksikirjoitettuna.

Viron "vapautus" on myytti

Neuvostoliiton hirmutekojen kieltäminen on sama kuin holokaustin kieltäminen: yhtä kieroutunutta, yhtä hatarilla pohjilla ja yhtä lailla poliittisten tarkoitusperien ajamista. (Samaa vertausta käyttää myös kirjailija Sofi Oksanen.)

Miten niin muka Viroa ei miehitetty? Mitä muuta neuvostoarmeija sitten Virossa teki?

On toki totta, että teknisesti kaikki tapahtui legitiimisti: Pätsin ja Laidonerin piiri suostuivat Neuvostoliiton uhkavaatimuksiin. On kuitenkin naurettavaa jälkiviisastelua tänä päivänä väittää, että Viron olisi pitänyt tehdä vastarintaa. Molotov-Trippentrop sopimuksella Eurooppa oli joka tapauksessa jaettu kahtia. On typerää jälkeenpäin jossitella, mitä jonkun pienen valtion olisi pitänyt tehdä, kun kaksi maailman suurinta sotilasmahtia jakoi Euroopan etupiireihinsä. Olisiko pitänyt taistella yksin vai antautua ja uhrautua, jotta olisi säilyttänyt kirkkaimman kruunun? Virolaisille kävi huonosti,  Suomi teki vastarintaa ja säilytti itsenäisyytensä, mikä on tietenkin hieno asia. Suomi teki sen natsi-Saksan tuella, mikä on kansallinen häpeä. Puola ja Unkari tekivät vastarintaa, mutta eivät pystyneet pysäyttämään puna-armeijaa. Olisiko Viro pystynyt?

Venäjän nykytulkinnan mukaan Viro liittyi Neuvostoliittoon vapaaehtoisesti, joten kyyditykset ja diktatuuri olivat sen oma valinta, josta ei voi valittaa. Jostain kumman syystä Neuvostoliitosta oli kovin vaikea irrota, "vapaaehtoisuudesta" huolimatta. Historiankirjasta voi kääntää esiin vaikka vuodet 1956 ja 1968. Ainakin nykyisen historiantulkinnan mukaan Neuvostoliitto murskasi molempina vuosina kansanliikkeen, jonka tarkoituksena oli irrottautua sosialistisesta leiristä. Jos taas Hietasen historiankirjan tulkinta on toinen, niin silloin en pidä hänen argumenttejaan Viron asiastakaan kovin relevantteina.

Hietanen kutsuu miehitystä "myytiksi". Olen minäkin poststrukturalismini lukenut ja tiedän, mikä on myytti. Historiallisille, konkreettisille tapahtumille annetaan jokin tulkinta, josta muodostuu myytti. Myytin käsite ei välttämätä ota kantaa siihen, onko se "tosi" vai "epätosi". Voidaan sanoa, että miehitys on virolaisille "myytti", eli tietty tulkinta historiallisesta tapahtumasta. Se ei kuitenkaan tarkoita, ettei miehitystä tapahtunut.  Yhtälailla myytti on käsitys siitä, että Stalin vapautti Euroopan natsismilta ja meidän kaikkien, eritoten itäeurooppalaisten, tulisi olla siitä kiitollinen. Pronssisoturi edustaa tätä myyttiä.

Jos miehitys on myytti, niin mikä tekee sankarillisesta vapauttajapuna-armeijasta paremman myytin? Mitä tällainen myytti palvelee?

Ulkopuolisen silmin, puolueellisin silmin

Olen tietysti samaa mieltä, että miehitys ei oikeuta tämän päivän vironvenäläisten syrjimistä. Mutta ehkä se selittää sitä. En vain ymmärrä, miksi Hietanen haluaa sohia muurahaispesää entisestään väittämällä, ettei Viroa miehitetty tai väheksymällä kyyditysten uhreja. Eikö mielummin olisi kaikille parempi unohtaa menneet, eikä entisestään kiristää vastakkainasetteluja? Eikö järkevämpää olisi objektiivisesti analysoida molempia myyttejä ja koettaa löytää kompromisseja?

Toki virolaisten asenteissa olisi parantamisen varaa. Tiedän monia fiksujakin virolaisia, joille venäläinen on 'tibla', ja jotka suhtautuvat erittäin kielteisesti kaikkiin venäläisiin. Asenne on usein se, että venäläisten odotetaan integroituvan, mutta koskaan venäläinen ei voi integroitua "tarpeeksi hyvin". Jos muuten täydellistä viroa puhuva venäläinen käyttää virheellistä sijamuotoa, saa hän kuulla saarnan siitä, miksi ei ole oppinut viroa tarpeeksi hyvin. Ylipäätään rasismi on ongelma nyky-Virossa ja koskee myös muita etnisiä ryhmiä venäläisten lisäksi. Vaikka pidän sitä tiettyjen syiden vuoksi ymmärrettävänä, en pidä sitä hyväksyttävänä.

Silti olisi ylimielistä mennä suomalaisena besser-wisserinä saarnaamaan suvaitsevaisuutta ja ystävyyttä jonnekin, missä on etninen konflikti kärjistynyt. Toki olen sitä mieltä, että serbien ja albaanien, hutujen ja tutsien, tiibetiläisten ja kiinalaisten, israelilaisten ja palestiinalaisten, katolisten ja protestanttien, mustien ja valkoisten pitäisi elää sulassa sovussa keskenään, mutta olisi naiivia jonkun ulkopuolisen ohittaa sukupolvien viha, alistus ja murhatut sukulaiset, ja ihmetellä miksi etniset ryhmät vihaavat toisiaan. Toivon, että aika parantaa haavat, mutta en mene heristelemään sormeani.

Huomattava ero Baltian ja Balkanin välillä kuitenkin on, ettei ryhmien välinen vihanpito ole riistäytynyt väkivallan kierteeksi. Toisin kuin Hietanen toivoo. Hänen mukaansa venäläisvähemmistöltä on oikeutettua odottaa samanlaisia toimia in IRA:lta. Hänen mukaansa tilanne voidaan ratkaista vain "verellä ja raudalla" (Lähde) ja "virolaisten verilöyly alkaa pian". Tämän jälkeen, kun terroriteot ovat syösseet maan kaaokseen, Venäjä voi tällä perusteella tehdä sotilaallisen intervention.

Kuka on fasisti ja rasisti?

Ulkopuolisen moraalista sormenheristelyä pahempi on vain ulkopuolisen vihanlietsonta. Hietasen retoriikka on vastenmielistä ja sairasta. Hänen kaltaisensa ihmiset eivät näe rikkaa omassa silmässään. He vaahtoavat muiden "fasismista" ja "rasismista", mutta heidän oma retoriikkansa ja sen sisältö on väkivaltaa, rasismia, militarismia, kolonalismia ja valheellista propagandaa, kaikkea sitä, mikä tekee juuri fasismista vastenmielistä.

Blogissaan Hietanen vertaa Viron tilannetta muunmuassa Jugoslavian "etniseen puhdistukseen", Etelä-Afrikan apartheidiin ja Palestiinan tilanteeseen. Sekä tietenkin natsi-Saksaan, hänen mukaansa virolaiset ovat fasisteja, Virossa on keskitysleirejä ja patsaskiistaa hän kutsuu "kristalliyöksi". Kirjoituksessaan "Alfred Rosenberg - Viron lahja maailmalle" , Hietanen vihjaa virolaisten olevan välillisesti syypäänä juutalaisten joukkomurhaan.

Paitsi, että vertaukset ontuvat, niin ne ovat käsittämättömän kaukaa haettuja. Alkaen vaikka siitä, että "kristalliyönä" natsit rikkoivat juutalaisten kauppojen ikkunoita, ei toisin päin. Viron kristalliyö oli Venäjältä masinoitu mellakka, jossa venäläiset rikkoivat virolaisten ikkunoita. Vertaus ampuu itseään jalkaan todella pahasti. On toki ikävää, että nämä kaksi kansanryhmää eivät tule toimeen keskenään ja venäläisten pitää käydä kielikokeessa, mutta sen vertaaminen vaikka Srebrenican joukkomurhaan tai Saksan tuhomisleireihin häpäisee niiden uhreja. Tai varsinaisesti Hietanen ei mainitse Srebrenicaa, koska slavofiilinä Jugoslavian konfliktin uhreja olivat serbit ja roistoja albaanit. "Etninen puhdistus"  kuitenkin oli serbialaisten termi albaanien joukkomurhalle, ja siihen Hietanen Viron tilannetta vertaa.

Muistutetaan kuitenkin, että Viro ei ole pommittanut, joukkoteloittanut tai kaasuttanut venäläisiä, toisin kuin edellisissä vertauskohdissa. Viro on ainoastaan vaatinut viron kielen taitoa kansalaisuuden saamiseksi (myös Venäjällä kansalaisuuden saamiseksi tulee läpäistä kielikoe). Hietasen ylisanat ja äärimmäiset vertaukset menettävät tehonsa ja paljastavat, että hänen mielipiteensä eivät ole mitään muuta kuin vainoharhaista vihaa.

Ainoa historian hirmuteko, johon Viron tilannetta Hietanen ei vertaa, ovat Neuvostoliiton puhdistukset ja kyyditykset. Sensijaan Neuvostoliiton kielipolitiikasta hän muunmuassa sanoo:
"Suomensukuisten kansojen säilymisessä Neuvostoliitossa on hyvin paljolti kiittäminen leniniläistä kansallisuuspolitiikkaa, jonka jatkaja oli Stalin." (Lähde)

Hietanen ylistää Neuvostoliittoa ja neuvostolliittolaista demokratiaa. (Aamulehti)Tuntuu turhauttavalta keksiä päteviä argumentteja jotain noin vinksahtanutta historiakäsitystä vastaan. Siitäkin huolimatta, että syyllistyn vakavaan ad hominen -virheeseen, kysyn, voiko näin puolueellisesti asioihin suhtautuvaa ottaa tosissaan?

Mikä on vähemmistö?

Globaalisti katsottuna virolaiset ovat vähemmistö. Maailmassa on noin 1.1 miljooonaa virolaista ja 135 miljoonaa venäläistä. Muutamia pakolaisyhteistöjä esim. Ruotsissa ja Yhdysvalloissa, virolaisia on vain Virossa. Venäläisillä on käytössään maailman suurin valtio Peisinjärveltä Beringinsalmelle. Olisiko liikaa vaadittu, että virolaiset saisivat pitää tämän yhden naurettavan pienen maapalan Venäjän laidalla?

Joissakin tapauksissa on perusteltua antaa vähemmistölle tiettyjä erioikeuksia vähemmistön säilymisen vuoksi, näin Suomessakin tehdään Ahvenanmaalla ja saamelaisalueilla. Jos virolaisia ei ole Virossa, niin he kansana katoavat. Venäläiset eivät ole katoamassa minnekään, vaikka maailmassa olisikin paikkoja, joissa he eivät pärjää äidinkielellään.

Sama koskee monia muita suomalais-ugrilaisia vähemmistökieliä, jotka ovat katoamassa venäjän vaikutuksen vuoksi. Jos taas jollekin oma etninen tausta on häpeä (kuten Hietaselle tuntuu olevan) , on se hänen oma häpeänsä. Hietanen kutsuu Venäjän vähemmistöjä "kuolleeksi hevoseksi", joiden olisi parempi kadota ja sulautua venäläiseen valtaväestöön. (Lähde)

Jos Venäjä oikeasti välittäisi Baltian venäjänkielisistä, kutsuisi se syntyperäiset venäläiset paluumuuttajina Venäjälle. Jos kerran venäläisten asema on yhtä kamala, kuin juutalaisten asema natsi-Saksassa (kuten Hietanen väittää), niin luulisi, että venäläiset joukoittain pakenisivat Virosta. Kuten virolaiset joukoittain pakenivat länteen miehitetystä Virosta vuonna 1944. On tietenkin ihmisoikeuksien polkemista pakottaa ihmistä vaihtamaan asuinpaikkaansa, mutta jos kerran Viro on maanpäällinen helvetti ja Venäjä paratiisi, niin miksi venäläiset eivät muuta Venäjälle? Tallinnasta rajan yli on vähemmän matkaa kuin Turusta Tampereelle, ja Narvassa pitää mennä vain "tois puol jokkee".

Esimerkiksi Suomi kutsui 1600-luvulla Venäjälle muuttaneet inkeriläiset takaisin. (Lähde)  Suuri osa näistä tietenkin on eläneet koko elämänsä Venäjällä, ja he ovat umpivenäläisiä. Samoin Saksa on antanut Venäjällä asuville etnisille saksalaisille oikeuden muuttaa Saksaan, mikäli heidän isovanhemmistaan toinen on ollut saksalainen. Esimerkkejä löytyy useita. Jostain syystä kuitenkin muuttosuunta on jatkuvasti Venäjältä länteen, harvemmin Venäjä on kutsunut etnisiä venäläisiä takaisin emomaan huomaan. Jopa Hietasen esimerkissä (jota hän pitää virolaisen rasismin räikeimpänä esimerkkinä), jossa entisiä venäläisiä puna-armeijan upseereja karkotetaan Virosta Venäjälle, maksajana on Yhdysvallat. (Lähde) Näin vähän Venäjä siis välittää venäläisvähemmistöstä Baltiassa.

Todellisuudessa etniset venäläiset Baltiassa ovat Venäjän poliittinen nappula. Venäjällä on paljon niitä, jotka haikailevat Neuvostoliittoa ja sen imperiumia takaisin. Kolonialistinen diskurssi tarvitsee myyttejä, ja Baltian venäläisten tilanne on yksi myytti, jolla nashi-nuoria saadaan liikkeelle.

Kiihottaminen kansanryhmää vastaan on rikos

Rasistisen materiaalin levittäminen ja kansanryhmää vastaan kiihottaminen on Suomessa kiellettyä. Periaatteessa Hietanen syyllistyy blogissaan tähän. Hän kutsuu suomalaisia ja virolaisia nimellä tsuhna, joka on venäjän kielen halventava sana suomensukuisista kansoista ja kuuluu samaan sarjaan kuin "nekru", "ryssä", "rättipää" tai "manne" . Hänen mukaansa "tsuhnan tärkein ominaisuushan on satumainen tyhmyys." Koska Hietanen kuitenkin itse kuuluu kyseiseen ryhmään, vaikka tuskin haluaisi, on vaikea pitää tätä rasismina, vaikka sitä se on. Korvaa vaikka "tsuhna" jollakin muulla edellämainituilla halventavilla kansallisuusnimityksillä, niin huomaat mitä tarkoitan.

Hietanen syyllistyy myös kiihotukseen kansanryhmää vastaan toivomalla konfiliktille veristä ratkaisua. Ongelmallista kuitenkin on, että hän kirjoittaa suomalaisille ja toivoo toimia venäläisiltä. Näin ollen se ei varsinaisesti ole kiihottamista kansanryhmää vastaan. Tosin, en epäile lainkaan, etteikö Hietanen olisi samoja asioita saarnannut venäläisillekin, mutta se taas ei välttämättä kuulu Suomen lain piiriin.

Suomessa on sananvapaus, toisin kuin vaikkapa entisessä Neuvostoliitossa, ja myös Hietasella on oikeus mielipiteeseensä. Historian vääristely ja vihanlietsonta on eri asia, mutta en silti lähtisi pamflettia sensuroimaan. Ehkä on parasta, että opus jätetään omaan arvoonsa: rasistisen vihan ilmaukseksi, jonka taustalta löytyy neuvostoimperialistinen kieroutunut historiakäsitys. 

Kommentit

Koska blogi on joutunut spämmihyökkäyksen kohteeksi, on kommentointimahdollisuus pidempi- mutta väliaikaisesti poissa käytöstä. Kommentteja voi halutessaan lähettää osoitteeseen jmkark@gmail.com, ja ne julkaistaan tämän kirjoituksen alla.

Tänä vuonna on kuollut kaksi suurta humanistia. Ensin lähti Kurt Vonnegut viime huhtikuussa, eilen 27 12 2007 kuoli virolainen kirjailija Jaan Kross.

Viron kirjallisuudelle Krossin kuolema on suuri menetys: 87-vuoden ikäisenä kuollut Kross oli jo eläessään klassikko pienen kansakunnan kaapin päällä.

Molempia yhdistää myös asia, joka yhdistää koko heidän sukupolveaan: toinen maailmansota. Sodan aikana Krossin vangitsivat ensin saksalaiset, sitten venäläiset. Näitä absurdeja tapahtumia Kross on kuvannut alter egonsa kautta novellikokoelmassa "Silmien avaamisen päivä" (1988). Syy saksalaisten vangiksi joutumiseen oli mobilisoinnin pakoileminen: saksalaiset värväsivät virolaisia armeijaansa johon Kross ei halunnut kuulua. Venäläiset vangitsivat hänet "kansallismielisyydestä" syytettynä ja hänet kyydittiin, kuten koko virolainen sivistyneistö, pakkotyöleirille Siperiaan. Pienten valtioiden lakitieteen opiskelijat olivat molempien totalitaaristen valtojen vihollisia.

Vaikka Kross onkin tunnettu lähinnä laajoista historiallisista romaaneistaan, aloitti hän runoilijana. Hänen esikoisteoksensa "Söerikastaja" ("Miilunpolttaja", suomentamatta) ilmestyi vuonna 1958. Tällöin hän oli jo 38 vuotias, sota ja karkotus Siperiaan hidastivat luovan työn aloittamista. Krossin runous uudisti virolaisen runon kieltä: 50-60-luvun vaihteessa runous muuttui vapaamitalliseksi, ja Kross oli ensimmäisiä vapaan mitan käyttäjiä.

Vuonna 1970 runous vaihtui proosaan, eikä Krossilta ole sen jälkeen ilmestynyt runokokoelmia. Neljän romaanin sarja "Kolme katku vahel" (1970- 80, suom. Uppiniskaisuuden kronikka) kertoo Balthasar Russowista, 1500-luvulla eläneestä munkista ja kronikoitsijoitsijasta. Teoksen laajempi konteksti liittyy liivinmaan sotaan venäläisten, ruotsalaisten ja puolalaisten välillä.

Romaanisarjan kertojaminä, Russow, oli peräisin talonpoikaisista juurista, ja Krossin teosten henkilöille onkin tyypillistä, että he ovat sääty- ja luokka-asetelmaltaan jotenkin ylhäisön ja alhaison välissä. Teosten näkökulma on aina tapahtumia sivusta tarkkailevan sivistyneen humanistin. Tämä pätee myös kirjailijaan itseensä: Kross ei ole koskaan kuulunut valtaeliittiin (lukuunottamatta kenties turhauttavaksi luonnehdittua kansanedustajakauttaan 90-luvun alussa), toisaalta hän on aina akateemisen taustansa vuoksi erottunut "tavallisesta rahvaasta".

Krossin romaaneilla on tärkeä rooli virolaisessa identiteetin rakentamisessa. Toisaalta niiden merkitys on siinä, että ne tuovat historiaa näkyväksi; identiteettiään etsivällä kansalla on aina tarve luoda oma historiansa. Lähihistoriaa käsittelevät teokset Wikmanin pojat (1988) ja Mesmerin piiri (1995) sijoittuvat 1920-30-luvulle ensimmäisen tasavallan aikaan, eli Krossin sukupolven nuoruuteen, aikaan josta oli pitkään vaiettu, joka poliittisista tai henkilökohtaisista syistä. Toiseksi, romaaneillä on allegorinen merkitys: liivinmaan sodan kuvausta on pidetty toisen maailmansodan allegoriana. "Keisarin hullu" (1978) kertoo 1800-luvulla eläneestä aatelismiehestä, joka vaatii keisarilta uudistuksia kansalaisoikeuksien suhteen ja joutuu vankeuteen ja myöhemmin julistetaan tämän vuoksi mielisairaaksi. Vaikka kirjailija on itse kiistänyt kirjoittaneensa Neuvosto-Viron allegorian, sellaisena sitä on silti luettu. Teokselle povattiin pitkään Nobel-palkintoa, mutta se jäi saamatta.

Kross tunnettiin suurena suomenystävänä. Hän puhui suomea jonkin verran ja vieraili Suomessa usein. Kross on käännetyin ja luetuin virolainen kirjailija Suomessa, koko hänen keskeinen tuotantonsa (lyriikkaa lukuunottamatta) on ilmestynyt Suomeksi. Toivottavasti myös piakkoin ilmestyvä omaelämänkerta käännetään.

Henkilö Jaan Kross on kuollut, mutta kirjailija Jaan Kross ei kuole koskaan.

• Yks tehyläinen tässä hei, saataisiks me mennä lakkoon tai joukkoirtisanoutua, kun pitäisi vähän työtaistella?
• Ette tietenkään, teidän työnne on niin tärkeää, ette te voi mennä lakkoon tai joukkoirtisanoutua missään tapauksessa.
Saataisiks me sitten lisää palkkaa?
• No ei se nyt niiiin tärkeää työtä ole.

• Yks tehyläinen tässä hei, saataisiks me mennä lakkoon tai joukkoirtisanoutua, kun pitäisi vähän työtaistella?
• Ette juuri nyt, pääministeri on pipinä. Sen pitää pääästä hoitoon.
  (kohtalon ironiaa, johon tosin saattaa vaikuttaa se, että PM tuskin käy hoidossa kunnallissairaalassa.)

• Eläköön liberalismi! Kannatamme liberalismia kaikessa! Kysynnän ja tarjonnan laki määritelköön yhteyskunnan realiteetit!
• Hoitajille on paljon kysyntää. Heidän palkkansa varmaan nousevat kohta?
• -Hoitajat? Mutta sehän on kutsumusammatti!?

Mutta miten käy, joudutaanko myös Alkon työntekijöille säätämään pakkolaki, kun Suomen kansa rynnii kaduille viinahanojen sulkeutuesssa? Vai voivatko hoitajat sittenkin jättää menemättä töihin, kun viinan aiheuttamat sairaudet ja vammat eivät enää täytä 60% heidän työtaakastaan?